Olen lapsiperheen äiti ja röntgenhoitaja Pyhtäältä.
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, ihmisistä ja salaiset aseeni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ovat kuntoliikunta, triathlonharrastus sekä runous. Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista vuonna 2009, jolloin muutin lapsiperheineni Ruotsista Suomeen. Muistan ajatelleeni, miten kaksi pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa voivatkaan olla niin keskenään erilaisia. Lähdin kuntavaaleihin ehdolle vuonna 2017 ja siitä eteenpäin olen ollut vaikuttajan matkalla.
Olen ehdolla kevään 2023 eduskuntavaaleissa, mutta oppijan matkaa kohti eduskuntaa olen tehnyt jo viisi vuotta. Olen mukana tässä myönteisessä mutta vaativassa julkisessa työnhakuprosessissa, jossa me erilaisista lähtökohdista olevat ja erilaisen elämänkokemuksen omaavat suomalaiset haluamme päästä vaikuttamaan lainsäädännön kautta Suomen ja suomalaisten yhteisiin asioihin.
Ajattelen, että jos voimme parantaa yksilöiden ja perheiden hyvinvointia, lisätä terveyttä ja tukea arjessa selviytymistä, jaksavat he siten huolehtia ympäristöstä ja toisista ihmisistä. Jos luonto voi hyvin, tukee se myös ihmisen hyvinvointia. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat kasvava yhteiskunnallinen haaste erityisesti raskaiden koronavuosien jälkeen. Siihen täytyy löytää ratkaisuja nopeasti.
Oman lapsuuteni ja nuoruuteeni olen saanut viettää Heinlahden maalaiskylässä Pyhtäällä. Maatilan töihin olen päässyt osallistumaan enoni maatilalla sekä navetassa hiehoja hoitaen. Hevosharrastus vei minut mukanaan jo lapsena ja tämä harrastus on perheessämme yhä voimissaan. Olen ollut mukana seurakunnan toiminnassa läpi elämäni, niin Suomessa kuin Ruotsissa asuessani.
Vuonna 2002 kirjoitin portfoliooni: ”Minä puolestani tarjoan työnantajalle vastuuntuntoisen ja osaavan työntekijän, joka uskoo lujasti kykyihinsä ja on valmis tarttumaan toimeen ja hoitamaan työtehtävänsä kunnialla”. Näillä sanoilla haluan kertoa, että olen valmis kantamaan vastuuta Sinun kansanedustajanasi. Mutta Sinä päätät!
Olen hyvin käytännönläheisesti ajatteleva ja ratkaisukeskeinen päättäjä. Perustan päätöksenteon tiedolle ja dialogille. Tapanani on pitäytyä asioissa eikä sortua henkilökohtaisuuksiin. Opin tekemistäni virheistä enkä epäröi kysyä silloin, kun jokin asia on minulle epäselvä. Ymmärrän myös, että päätöksiä pitää tehdä ja joskus vaihtoehdoista pitää valita vähiten huono.
Omalla toiminnallani haluan luoda yhteisöllisyyttä ja kannustan sekä tuen uusia toimijoita. Huomioin erilaiset osallistumisen ja vaikuttamisen tavat. Minun on helppo motivoitua uusista asioista ja ihmisistä. Hyväksyn demokratian pelisäännöt ja sitoudun edistämään yhdessä sovittuja asioita.
Tulevana kansanedustajana tulen vaikuttamaan lainsäätäjänä kansalaisten elämään, toisinaan kaikkia lakien ennakkovaikutuksia voi olla vaikea arvioida ja lain tai päätöksen edetessä käytännön toimeenpanoon ja soveltamisohjeisiin päätös voi vaatia korjausta tai uudelleenkäsittelyä. Tämä onkin yksi päätöksenteon ”suola”: nähdä käytännön tasolla miten asiat ja käytänteet muuttuvat, ja miten haasteellisista tilanteista päästään eteenpäin.